Vihdoin työntouhuun!

Hellouu!

Kauan odotettu päivä koitti eilen, kun me naiset pääsimme viimein Heria Voithias -keskukselle kohtaamaan pakolaisia. Suihkupäivänä paikalla oli siis vain naisia, joten ohjelmaan kuului peseytymisen lisäksi mm. kasvohoitoja, kynsien lakkausta ja hiusten letitystä.

Kuvan jälkeen Essikin sai manikyyrin 😀

Päivän aikana pidettiin myös opetustuokio/hartaus ja saimme nauttia yhdessä lämpimän aterian.

Lapset valloittivat ainakin minut ihan mennen tullen! Vaikka yhteistä kieltä ei useimpien kanssa löytynyt, ei leikkiminen tuottanut ongelmia, vaan puuhastelimme kaikenlaista niin pienten kuin isompienkin lasten kanssa. Kaiken kaikkiaan päivä oli ihanan rauhallinen ja ilon täyteinen, saimme kiittää Jumalaa Hänen mahtavasta työstään!

Kakkukahveilla 😛

Tänään oli sitten miesten vuoro päästä työntouhuun, kun keskuksella oli miesten suihkupäivä. Me Essin kanssa taas saimme mahdollisuuden mennä avuksi nuorille naisille suunnatulle taideterapiatunnille, joka on myös Helping Handsin järjestämää toimintaa. Tutustuimme ensin vähän toisiimme kahvittelun merkeissä ja sitten maalasimme sormiväreillä, mitä taustalla soiva musiikki vain mieleen toi. Tytöt päästivät todella luovuutensa valloilleen ja seinät ja lattiakin oli loppujen lopuksi maalin peitossa 😀

On ollut jotenkin ihan tosi mahtava huomata, miten Jumala käyttää meitä kaikkia, niin erilaisia kuin ollaankin. Se ei vaadi mitään tiettyjä ominaisuuksia tai tiettyjä lahjoja, että voi toimia Jumalan valtakunnan hyväksi, vaan Hän käyttää jokaista juuri sellaisena kuin olemme, sellaisina joksi Hän on meidät itse luonut. ”Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista?” (1. Kor. 12:18-19) On jotenkin tosi puhuttelevaa, miten Jumala on tännekin keskukselle tuonut nämä kaikki työntekijät omine persoonallisuuksineen ympäri maailmaa mahdollistaakseen sen, että ruumis, jonka pää on Jeesus Kristus, toimii. Että Hänen suunnitelmansa etenee ja evankeliumi leviää kaikille kansoille. ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.” (1. Kor. 12:12)

 

<3 Elvi

Seikkailua Ateenan kaduilla

Heipsan ja terveisiä täältä Kreikan kauneudesta!

Eilen vihdoin pääsimme aloittamaan kauan odotetun reissumme. Matkamme alkoi aamu viideltä, jolloin starttasimme SRO:n pihasta. Unihiekkaa silmissä ja sydämet täynnä uteliaisuutta matkasimme lentokentälle. Helsingistä lensimme Frankfurtin kautta Ateenaan. Kiitos Herran matkamme sujui turvallisesti ja kaikkien tavarat löytyivät Ateenaan asti!

Ateenan lentokentältä suuntasimme kohti asutoamme. Ruokakaupan etsiskelyn ja asuntoomme tutustumisen jälkeen Outi piti meille vielä iltahartauden. Luimme Matteuksen evankeliumista kohdan, jossa Jeesus kutsuu Pietaria kävelemään luokseen vetten päällä (Matt. 14: 22-33).  Itseä puhutteli se, kuinka vaikka Pietari kuinka oli nähnyt Jeesuksen tekevän ihmeitä ja tiesi Hänen olevan Jumalan Poika, hän silti alkoi epäilemään pystyisikö kävelemään vetten päällä. Pietari unohti, mitä Jeesus oli hänelle sanonut, ja käänsi katseensa pois Jeesuksesta ympärillä myrskyävään mereen. Niinkin ”pyhä” (jos niin voi sanoa) ihminen kuin Pietari olikin, hän oli vain ihminen. Ja me ihmiset olemme vajavaisia, jotka törppöilemme ja epäonnistumme ja unohdamme Jumalan suuruuden. Silti Jeesus auttoi hädässään huutavaa Pietaria, ja silti Pietari sai toimia Jumalan valtakunnan eteen. Jumala käyttää meitä vajavaisia, syntisiä ihmisiä. Emme me pysty mihinkään ihmetekoon, rakkauteen saatikka evankeliumin kertomiseen ilman Häntä. Mutta se siinä niin lohdullista onkin. Kuinka mieletöntä on, että kaikkivaltias Jumala käyttäisi juuri minua, syntistä ja pientä ihmistyttöä, Hänen täydellisen suunnitelmansa eteenpäin viemiseksi? Me kaikki olemme yhtä tärkeitä evankeliumin levittämisessä, jokainen omalla paikallamme. Ja me jokainen olemme yhtälailla Jumalan täydellisen rakkauden ympäröimiä.

Tänään saimme herätä, kaivattujen yöunien jälkeen, kauniiseen auringonpaisteeseen. Kreikkalaista jogurttia (ja muita herkkuja) nautittuamme lähdimme kohti Ateenan keskustaa. Tänään emme vielä päässeet keskukselle, vaan vietimme päivän tutustuen Ateenaan.

 

 

 

 

Kiertelimme ympäri suloisia putiikkeja (voi kuinka ihania pieniä kujia täällä onkaan!), käyskentelimme Kansallispuistossa sekä seurasimme Tuntemattoman haudan presidentillisen vartiokaartin vahdinvaihtoa.

  

Pääsimme myös heti ensimmäisenä päivänä maistamaan kreikkalaisten kuuluisia gyros pitoja sekä kreikkalaista salaattia. Nam!

Jumala siunasi meitä aivan upealla, koko päivän kestävällä auringon paisteella, sekä lämmöllä. Voi kuinka pieni suomalainen sieluni nauttii tästä lämmöstä!

Päivän päätteeksi kiipesimme vielä Paavalin jalanjäljissä Areiopagin kukkulalle. Allemme piirtyi koko Ateena, ja saimme katsella sen komeutta. En ole itse aiemmin käynyt Ateenassa, ja oli älyttömän upea kokemus päästä näkemään samoja paikkoja, jossa Paavali on monia vuosisatoja sitten kulkenut. Maisemien näkeminen omin silmin konkretisoi Raamatun sanaa aivan uudella tavalla.

 

 

Jumala puhutteli minua tänään aivan erityisesti sillä kauneudella, jota Hän on meille luonut. Kuinka upeasti Hän onkaan suunnitellut jokaisen kiven, puun, eläimen ja ihmisen. Jo pelkästään luonto todistaa Luojan olemassa olosta ja Hänen rakkaudestaan. Vaikka tämän on aina tiedostanut niin Jumalan luomistyö avautui itselle jotenkin aivan uudella tavalla, kun sain nähdä niin Suomen maisemista poikkeavia paikkoja. Rakastuin Kreikan
maisemien eksoottisuuteen ja ei voi muuta kuin ylistää Jumalaa Hänen kättensä työstä!

Huomenna minulla ja Elvillä on edessämme ensimmäinen päivä keskuksella. Keskuksella on naistenpäivä ja sen takia jätänkin tänään rukouspyynnöksi huomenna keskuskelle tulevat pakolaisnaiset- ja lapset. Herra siunatkoon heidän elämäänsä ja huomista keskuspäivää

<3 Essi

Ihmiselle se on mahdotonta mutta Jumalalle on kaikki mahdollista

Matkamme kohti Ateenaa on kulkenut erinäisten vaikeuksien kautta. Alunperin meitä oli lähdössä Ateenaan vain kaksi. Määrä kuitenkin kasvoi syksyn aikana. Ryhmän lisäys ei tehnyt ryhmässä olemisesta helpompaa. Emme tunteneet toisiamme entuudestaan ja toistemme vahvasti erilaiset persoonat hämmensivät. Tämän takia luottamuksen rakentaminen tuntui mahdottamalta. Aloimme ahdistua, sillä lähtö lähestyi uhkaavasti. Jumalalla oli kuitenkin homma koko ajan hanskassa.

Armossaan Jumala ravisteli ja kasvatti meitä kaikkia joululoman aikana.

Kevätlukukaudella joukkoomme saapui myös uusi oppilas. Nyt meitä oli yhteensä neljä.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Matias, Miika, Elvi ja Essi. 🙂

Pääsimme tutustumaan toisiimme aivan uudella tavalla kuin mitä aiemmin, mm. pyhäkoulujen suunnittelun, pantomiimien sekä yhdessäolon kautta. Jumala järjesti asiat aivan ihmeellisesti. Hän avasi silmämme näkemään erilaisuuden rikkauden ja ennenkaikkea sen, ettemme pysty mihinkään ilman Häntä.
Nyt matka on aivan nurkan takana, kuinka onkaan mahdollista tällaisen syksyn jälkeen lähteä kohti Ateenaa täynnä intoa ja luottamusta muihin, sekä Jumalaan.

Saimme tämän päivän jumiksessa siunauksen matkaamme.

Siunauksen jälkeen napsasimme vielä kuvan ohjaajamme Outin kanssa 😛

Voimme rukoilla ja kiittää näillä Psalmin 121:6-8 sanoilla matkaamme: Aurinko ei vahingoita sinua päivällä eikä kuu yöllä.  Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.  Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt ja ikuisesti.

– Miika, Matias, Elvi ja Essi

”Emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” Apt.4:20

 

Olemme olleet nyt kuukauden ajan Suomessa matkan jälkeen ja tähän aikaan on sisältynyt paljon matkan prosessointia ja palautumista Suomeen. Matka oli kokonaisuudessaan hyvin kasvattava ja opettavainen. Olemme kiitollisia siitä kaikesta, mitä saimme nähdä ja kokea Ateenassa, erityisesti pakolaiskeskuksella. Keskuksella saimme tavata ihmisiä, jotka tulevat hyvin erilaisesta kulttuurista kuin mistä me tulemme ja opimme tarkastelemaan elämää ja maailmaa myös heidän silmiensä kautta. Käteen on jäänyt erityisesti kiitollisuus siitä, että saamme elää vapaassa ja turvallisessa Suomessa. Olemme saaneet oppia paljon omista lahjoistamme sekä tekojen merkityksestä; jollekin ihmiselle voi olla suunnattoman tärkeää vain pysähtyä ja olla läsnä.

Tämän matkan jälkeen lähetystyö on konkretisoitunut omassa elämässämme ja ymmärrämme paremmin sen merkityksen ja tärkeyden. Sydämessämme on syttynyt pieni liekki lähetystyötä kohtaan ja kynnys lähteä samankaltaiselle matkalle on madaltunut. Ehkäpä löydämme itsemme vielä lähetyskentältä jostain päin maailmaa, jos Jumala suo.

Loppukevään keskitymme pääsykokeisiin lukuihin ja muihin tulevaisuuden suunnitelmiin. Toivomme, että työmme keskuksella on kantanut hedelmää pakolaisten sydämissä ja jatkamme rukoilua heidän ja keskuksen työn puolesta.

”Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.” Sananl. 16:9

 

<3: PK inter: Sanni, Suvi, Johanna ja Elina

 

Heikkona voimakas

”Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.” 2. Kor. 12:9

Kiipesimme maanantaina yhdessä PK:n kanssa Lykabettos -vuorelle. Mitkä maisemat!

Maailman parasta jäätelöä.

PK:n kanssa syömässä kreikkalaista ruokaa: salaattia ja pita-gyroksia.

Pilvinen Ateena yläilmoista.

Plaka yläilmoista. Kuva otettu Areiopagilta – siis Paavalin jalanjälissä! (Ap.t. 17)

Tiistaina pääsimme yhdessä PK:n kanssa tutustumaan Kreikan kulttuuriin. Kuvassa maailman kuuluisimman akropoliksen Parthenon temppelin rauniot. Ihmeellistä miten monta sataa vuotta sitten on osattu rakentaa jotakin tuollaista…

Tiistain kulttuurikierrokselta.

Saippuakuplia vanhan Plakan kaduilla.

PK (SRO:n Nuorten Raamattulinja) saapui täksi viikoksi opintomatkalle Ateenaan. Olemme tehneet paljon yhdessä: maanantaina kapusimme ihastelemaan Ateenaa vuoren huipulta, tiistaina tutustuimme Kreikan historiaan ja keskiviikkona pakolaiskeskuksen töiden jälkeen suuntasimme yhdessä kaupungin keskustaan ostoksille. Oli ihanaa päästä tutustumaan Ateenan ”kulttuurikohteisiin” paremmin: saimme kulkea Paavalin jalanjäljissä Areiopagilla, ihastelimme Ateenan Akropoliksen arkkitehtuuria ja kiertelimme vanhassa kaupungissa.

Keskiviikkona pääsimme taas työn pariin. Joimme monet kupit teetä ja söimme pizzaa lasten kanssa.

Yhteinen askarteluhetki.

Tavattoman hyvää appelsiinimehua! Vie kielen mennessään.

Hyvää ruokaa on syöty paljon. Kuvassa sienirisottoa ja tabbouleh salaattia.

Monanstirakin aukio iltahämärässä.

Kevättä ilmassa – täällä kukkii jo!

”Näkyikö Jumala täällä tänään?” kysytään jokaisen työpäivämme jälkeen loppupiirissä. Pakolaiskeskuksen työ on välillä kovin raskasta: oma tekeminen saattaa tuntua mitättömältä ja työn tulosta ei tohdi nähdä. Pakolaisten vaikeudet ja heidän raskaat kokemuksensa saavat mielen murheelliseksi. On vaikea havaita maailman tuskan ja taakan keskellä Jumalan työtä, jota kuitenkin tapahtuu. Jokaisen loppupiirin aikana kuitenkin todetaan, että Jumala teki todella työtänsä ja välitti rakkauttaan: lapset nauroivat ja leikkivät, aikuiset pystyivät avaamaan sydäntään, Raamatunkohta tai rukous kosketti, joku hymyili minulle. Jumala on läsnä arjessamme ja ilmentää itseään mitä ihmeellisimpien asioiden kautta. Hänen läsnäolonsa ei aina tarkoita yliluonnollista järkeä järisyttävää tunnetta tai tapahtumaa, vaan kerran ihmiseksi maan päälle tullut Jumala loistaa valoaan jo vaikka hymyistämme. Vapaaehtoistyön tekeminen on jatkuvaa kamppailua oman yrittämisen ja armoon luottamisen välillä: kun luotan itseeni, en voi nähdä Jumalan työtä. Ja kun näen itseni epäonnistuneena ja heikkona, juuri silloin Jumala tekee työtä minussa ja minun kauttani.

 

Jospa kauneinta on keskeneräisyys
Jospa kirkkainta on aamun hämäryys
Vaikka yrittäisin sormet verillä
puolivalmiiksi jään

Sillä tarvitseeko terve auttajaa
Eihän täydellinen kaipaa Jumalaa
Ehkä valmis olen vasta perillä
kun Vapahtajani nään

                    Exit – Keskeneräinen

 

<3 Johis

Pieniä hymyjä ja naurahduksia

”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Joh. 13:34-35

Suvi ja hänen uusi paras kaverinsa.

 

Pääsimme lasten kanssa leikkimään ja riehumaan puistoon. Keinuminen ja kuurupiilo olivat lasten suosikkileikkejä.

Keskuksella vietämme paljon aikaa lasten kanssa. Heidän kanssaan olemme saaneet värittää värityskuvia, juosta käytävää pitkin kilpaa ja leikkiä autoilla. Kuinka ihania kohtaamisia!

Monastiraki ja taustalla näkyvä Akropolis.

 

Nämä päivät, jotka olemme saaneet viettää täällä Ateenassa ovat olleet hyvin antoisia ja ajatuksia herättäviä. Emme voi muuta kuin kiittää näistä kaikista hetkistä ja kokemuksista, jotka olemme yhdessä jakaneet. Enää vain viikko jäljellä tästä reissusta ja työpäiviä on jäljellä kaksi. Olo alkaa olla haikea.

Ihmiset joita kohtaamme ovat kokeneet paljon sellaisia asioita, joista me emme ymmärrä mitään. Ne traumat ja pelot näkyvät etenkin lasten kasvoilla; osa heistä on totisia, eivät hymyile ja naura, niin kuin tavallinen leikki-ikäinen lapsi. Eräs tapaamamme pieni tyttö on juuri tällainen totinen ja vakavanoloinen lapsi. Hän on ollut erityisesti sydämelläni ja olen pohtinut paljon sitä, mikä saa hänet käyttäytymään niin. Yhtenä aamuna keskukselle kävellessämme rukoilin, että voisimme nähdä tällaisten lasten kasvoilla iloa ja osaisimme rakastaa heitä oikealla tavalla. Juuri samaisena päivänä tämä edeltä mainittu tyttö hymyili ja nauroi ensimmäistä kertaa minun nähdessäni! Aivan upeaa huomata aina uudestaan ja uudestaan, kuinka Jumala oikeasti kuulee rukoukset ja välittää jopa tällaisesta pienestä pakolaistytöstä.

Rukous ja luottamus Jumalaan on yksiä suurimpia lahjoja, joita olemme saaneet. Rukouksen avulla voimme tuoda Jumalan eteen asioita, jotka ovat sydämellämme ja samalla rakentaa suhdetta Jumalaan. Ja mitä olisi elämä ilman luottamusta Jumalaan? Vailla perustusta. Kun turvaamme elämämme Jumalaan, on perustuksemme oikealla pohjalla eikä meillä ole mitään pelättävää.

<3: Elina

 

Hupia ja töitä

Moikka ystävät!

”Mutta minä saan riemuita Herrasta, iloita Hänen avustaan. Minä tunnen sydänjuuriani myöten: ei ole ketään sinun kaltaistasi Herra! Köyhän ja avuttoman sinä vapautat sortajan vallasta, heikon sinä pelastat väkevän kädestä.”

Ps. 35:9-10

Maanantaina nousimme Parnitha-vuorelle katselemaan maisemia. Rivakan tuulen takia emme kuitenkaan viipyneet huipulla kauaa.

Näkymä hissistä oli huima.

 

 

 

Tiistaina leikimme lasten kanssa, kuten aiempinakin päivinä keskuksella. On ilahduttavaa nähdä, kuinka lapset leikkivät innoissaan ja pyytävät syliin ja reppuselkään. Vaikka olisi itse jo väsynyt, on vaikea kieltäytyä ottamasta reppuselkään niin valloittavalla hymyllä puettua lasta.

 

Puiset kakkupalat aseteltiin uudeleen kerta toisensa jälkeen taas yhdeksi kakuksi. Aina ei ollut kuitenkaan aivan selvää, kuinka päin palat kakkuun sopivat.

 

Vanhemmat lapset kokosivat innolla palapeliä, johon kaikki saivat liittää omat palasensa.

 

Aamulla väsyneenä ja toisinaan jopa ärtyneenä ei aavistakaan, kuinka nuo riemuiten leikkivät lapset antavatkaan iloa ja valoa päivään. On hienoa kuinka voimme niin monilla ja niin pienilläkin asioilla olla välittämässä Isän rakkautta, vaikka emme edes tunne heitä. Voimme olla läsnä ja käyttää juuri niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita meillä on. Voimme kulkea hetken vierellä ja välittää palan Isän suunnattomasta armosta ja rakkaudesta evääksi matkalle.

 

Terv. Sanni

Viikonloppukuulumisia

Heipparallaa taas rakkaat ystävät!

Viikko on vierähtänyt hurjan nopeasti. Paljon olemme oppineet uutta ja pikkuhiljaa on alkanut hahmottumaan paremmin Ateena. Perjantaina keskuksella oli teetupapäivä, ja me napattiin hotellilta lähdettyämme gyros-pitaleivät mukaan eväslounaaksi ja juotiin herkulliset cappuccinot matkalla, namskis! Päivään kuului kaikenlaista: leikkimistä ja pelailua lasten kanssa, tutustumista paikalle tulleisiin aikuisiin sekä keskuksen työntekijöihin ja siivoilua aktiviteettien jälkeen. Lisäksi pidimme pantomiimiesityksen, joka kertoi elämän tarkoituksen löytämisestä. Masentunut ja melkein toivonsa menettänyt päähenkilö yrittää löytää merkitystään elämälleen shoppailun, urheilun ja mystiikan kautta, jotka tarjoavat helpotusta ja iloa hetkeksi kunnes mieli taas muuttuu alakuloiseksi. Uskovaisen ojennettuaan Raamatun hän pääsee kiinni elämään löydettyään totuuden. Osa pakolaisista seurasi esitystä tarkkaavaisesti, toivottavasti viestin sanoma puhutteli katsojia. 🙂 Niin kuin Jeesus Raamatussa sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Joh. 14:27  Vain Jumalasta voimme löytää todellisen rauhan ja merkityksen omaan elämäämme.

Pantomiimiesityksen jälkeen otettiin yhteiskuva suloisten pikkuihmisten kera. Rakkautta. <3

 

Kivaa yhdessäolemista. Lapsilla oli hauskaa muotoilla vahasta mm. sydämiä ja eläimiä.

 

Kukkien piirtelyä ja läsnäoloa.

Elina suloisen nappisilmäisen pikkutytön kanssa.

Herttaiset veljekset ihmettelivät shakkinappuloita Veeran ja Johannan kanssa.

Erityisen puhuttelevaa päivän aikana oli yhden turvapaikanhakijan todistus omasta elämästään, kun suomalainen ripariryhmä saapui paikalle. Hän joutui pakenemaan sotaa ja jättämään perheensä. Kaikkien vaikeuksien kautta hän kuitenkin on päässyt kouluun opiskelemaan haluamaansa alaa ja odottaa tällä hetkellä oleskelulupaa. Hänen nöyrä ja positiivinen asenteensa teki suuren vaikutuksen minuun. Vaikka hän on joutunut kokemaan raskaita asioita, silti hän katsoo tulevaisuuteen, luottaa Jumalaan ja yrittää tehdä parhaansa, että pääsee eteenpäin elämässä.

 

Suussasulavat jätskit menivät hyvin kaupaksi!

Ateenan merimieskirkon iltamessussa. Paikalla oli myös Loimaan ripariryhmä.

 

Siunausta juuri sinulle!

<3:lla Suvi

Hetken hengähdys

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” San. 3:5-6

 

Parin ensimmäisen rankan ja pitkän päivän jälkeen saimme tänään torstaina nauttia auringon paisteesta ja ihanasta vapaapäivästä Ateenan kaupungin tutustumisen merkeissä. Lähdimme aamupäivällä keskustaan katselemaan kaupungin menoa ja vilskettä: ihastelimme keskustan kauniita rakennuksia ja kävimme tutustumassa Kreikan historiaan paikallisessa museossa.

Tänään Benaki-museoon oli onneksemme vapaa pääsy ja saimme siellä nähdä mm. useita erilaisia historiallisia asuja.

Istahdimme välissä myös syömään paikallista ruokaa: kreikkalaista salaattia ja gyros pitaleipiä.

Vierailimme kreikkalaiskatolisessa kirkossa nimeltä Ekklisia Kimisi Theotokou Chrisospileotissis. ( Googletimme nimeä ainakin puoli tuntia 😀 )

Presidentillinen vartiokaarti.



Sanni ja paikallista katutaidetta

 

 

Aika täällä on saanut pohtimaan sitä, kuinka kiitollinen saa olla siitä kaikesta mitä Jumala on meille Suomessa antanut. Suomen kansalaiseksi syntyminen on tosiaankin lottovoitto – ja kuinka vähän osaamme siitä kiittää. Täällä ollessamme olemme saaneet kohdata ihmisiä joilla ei ole mitään ja silti nämä ihmiset osaavat kiittää siitä vähästä mitä he saavat. Kuinka erilainen elämä olisikaan ollut, jos olisin syntynyt toiseen kulttuuriin ja toiseen maahan. Mitä, jos minulla ei olisi vapautta uskoa? Entä mitä olisi elää jatkuvassa turvattomuuden tunteessa? Siinä on joka päivälle kiitoksen aihetta.

Paljon ajatuksia nousee ilmaan, kun täällä pakostikin pysähdymme pohtimaan elämän isoja ja pieniä asioita toisen kulttuurin sekä erilaisten ihmisten ja heidän näkökulmansa kautta. Viime vuosina on puhuttu paljon pakolaisista ja heidän tilanteestaan, mutta on aivan erilaista myös kohdata näitä ihmisiä,  saada tarinoihin kasvoja ja nimiä sekä yhteisiä hetkiä ja muistoja heidän kanssaan.

Toivon, että saamme jokainen kasvaa ja vahvistua tämän matkan aikana sekä löytää ja pohtia omaa paikkaamme tässä maailmassa. Kuinka suuri rikkaus onkaan saada olla täällä tällä porukalla kokemassa uusia asioita ja juurtua yhä enemmän kiinni ristin juureen!

<3: Elina

 

Uskon askeleita

ma 19.2.- ke 21.2.

”Jeesus sanoi: ’Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” – Joh.14:1

Auttavat kädet.

Maanantain matkustamiseen kuului vaihto toiseen koneeseen Frankfurtissa.

Paikalliseen katukuvaan kuuluu paljon autoja ja ahtaita yksisuuntaisia teitä.

Elina ja Veera puistossa. Täällä on ihan vihreää!

Terveisiä Ateenasta! Tänne kuuluu oikein hyvää. Ensimmäiset kolme päivää ovat sisältäneet paljon hulinaa ja vilskettä: uusia ihmisiä, paljon ajateltavaa ja ihmeteltävää, majapaikkaan totuttautumista, kulttuurin omaksumista sekä tietenkin pakolaiskeskukseen tutustumista. Valitettavasti osa meistä on sairastellutkin. Saavuimme maanantai-iltapäivällä majoitukseemme hurjan taksikyydin saattelemana: ensikosketus paikalliseen liikenteeseen tapahtui jo silloin ja ymmärsimme heti, että kyseessä on aivan erilainen maa kuin kotimaamme. Matkustamisesta väsyneenä menimme aikaisin nukkumaan, jotta olisimme mahdollisimman virkeitä kohdatessamme ensimmäisen työpäivämme.

Elina ja Suvi siivoamassa lastenhuonetta tiistaina. Tussien toimivuus piti testata: huonot roskiin ja hyvät talteen.

Johanna, Elina ja Suvi pakkaamassa pakolaisille tarkoitettua ruokaa.

Tiistai sisälsi paljon uuden oppimista: tutustuimme keskuksen työntekijöihin ja tapoihin. Saimme lämpimän ja rakkaudellisen vastaanoton, jossa koimme kristittyjen yhteyttä. Emme kuitenkaan kohdanneet pakolaisia vielä tiistain aikana sillä vesikatko esti keskuksen avaamisen. Pakolaiset noutivat pakkaamamme ruoan ulko-ovelta. Tiistai-iltana saimme kutsun suomalaisten lähettien, Siparien kotiin, jotka ovat työskennelleet jo muutaman vuoden pakolaiskeskuksessa. Siparien perheen yhteys ja heidän kokemuksensa auttamistyöstä vahvistivat omaa tehtäväämme: meidät kaikki on kutsuttu rakastamaan lähimmäisiämme ja loistamaan Ilosanomaa. Mikä onni, että tuota kutsumusta voi toteuttaa niin monella eri tavalla!

Keskiviikkoaamun torin antia. Täällä hedelmät ja kasvikset ovat hyviä ja halpoja!

Johanna käy kauppaa salaatista paikallisen vihannesmyyjän kanssa.

Ihanat lapset! Sannin reppuselkä oli kovin suosittu.

Keskiviikkona tytöt esittivät opetuksen alkuun draaman.

Sanni ja Elina lasten teepöydässä keskiviikkona.

Elina ja ihana pieni tyttö leikkimässä.

Sanni sai kunnian pidellä sylissään pientä ihmettä.

”Oletteko tulleet Suomesta asti tänne, jotta voisitte auttaa meitä?” kysyi 13-vuotias tyttö. Tämä puhutteleva kysymys oli osa yhtä kohtaamistamme keskiviikon työpäivän aikana. Kohtasimme paljon lapsia ja heidän äitejään ensimmäistä kertaa vasta keskiviikkona. Lasten avoimuus ja aitous tarttuivat, kun leikimme ja pelasimme yhdessä heidän kanssaan. Ajatukset pyörivät usein lasten onnellisuudessa: sotaa paenneet lapset ottivat elämästä kaiken irti leikkien ja välillä syliä hapuillen. Oma tehtäväni tuntui niin vaatimattomana niin merkitykselliseltä: ”Kunpa jokainen lapsi täällä ymmärtäisi olevansa ainutlaatuinen ja tärkeä ihme!” Pakolaisten elämäntarinat koskettivat ja omat murheet tuntuivat kovin pieniltä niiden rinnalla samalla, kun sydän rukoili hiljaa Pyhän Jumalan puoleen, jotta jokainen voisi oppia tuntemaan Hänen rakkautensa.

Ensimmäiset kolme päivää ovat olleet raskaita, mutta opettavaisia. Heti saavuttuamme maahan aloitimme työt. Siksi huominen vapaapäivä tuntuu kaikista erityisen ihanalta: saamme nyt todella koota ajatuksiamme tämän hetkisestä elämästämme sekä tutustua paikalliseen kulttuuriin. Sen jälkeen on taas energiaa mennä keskukselle perjantaina!

Keskiviikon ohjelmaan sisältyi paljon lasten viihdyttämistä. Toiset leikkivät piirileikkejä, toiset ovat reppuselässä ja pyöritettävinä. Lasten aito ilo tarttuu!

Keskiviikon työpäivän jälkeen menimme porukalla kahville. Maailman parasta cappuccinoa!

Kuinka paljon nämä kolme päivää ovatkaan sisältäneet! Kuinka paljon Jumala onkaan puhutellut ihmisten kautta! Kaiken uuden keskellä sydän on täynnä ihmeellistä rauhaa, jonka vain Taivaan Isä voi lahjoittaa. Saan turvatua armoa tarvitsevana naisena Jeesuksen ristintyöhön joka hetki riippumatta siitä, ansaitsenko tekojeni kautta sitä – sillä en ansaitse. Saan kulkea elämässäni eteenpäin rukoillen ja luottaen siihen, että minusta pidetään huolta. Saan iloita elämästä, kiittää muista ihmisistä ja lahjoista, joita meille kaikille on annettu. Ja kun minä en jaksa ja epäonnistun, katkeroidun ja astun väärälle tielle, minut vedetään takaisin turvalliseen syliin: saan huomata riittäväni sellaisena kuin olen. Tätä kaikkea ihmeellistä, käsittämätöntä haluaisin Jumalan välittävän minun kauttani ihmisille ja rukoilen, että Hän voisi käyttää minua täällä Kreikassa ja niin koti-Suomessakin. Toiveet ja mahdollisuudet ovat suuret, kun unelmoin siitä, mitä tulevat päivät vielä tulevatkaan sisältämään. ”Totuuden Henki, johda sinä meitä…”

<3: Johis