Ehdottomasti semmoista

Hei! Nyt on viimeisen blogin vuoro, ja päätettiin porukalla että yhden sijaan jokainen saa kirjoittaa omista fiiliksistä matkan jälkeen. Joten tässä nyt olisi neljä pientä tekstiä!:)

Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.»
Joh.13:34‭-‬35

Tämä raamatunkohta jäi päällimäisenä mieleen reissusta. Jumala lähettää jokaisen meistä rakastamaan. Ei omasta voimasta, sillä siihen ei kukaan pysty, vaan Hänen, sillä Hän on ensin rakastanut meitä. Keskuksella sen huomasi tosi konkreettisesti, miten suuri rakkauden voima oikeasti on, miten paljon se saa hyvää aikaan. Matka todellakin innosti ja rohkaisi lähtemään uudelleenkin lähetystyöhön!

Elvi

Matka on nyt takanapäin, niin mitäs tässä pitäisi nyt ajatella. Matkan päällimmäiseksi ajatuksena nousee keskuksella olo ja siellä pakolaisten auttaminen sekä ryhmämme yhteys.
Ennen matkaa hieman hirvitti, miten tulen pärjäämään keskuksella ja löytyykö minulle mitään, jossa voisin olla avuksi. Ensimmäisen päivän jälkeen huomasinkin, että lisäkädet voisi vielä meidänkin lisäksi hyvä olla. Keskuksella olisin itse ollut vielä enemmänkin, jos se olisi ollut mahdollista.
Ryhmämme parempaa yhteyttä rukoilin hyvin paljon ennen matkaa. Ja taisi ollakkin niin, että Jumala tekikin jotain matkan aikana. Ilman Matiasta, Elviä ja Essiä matkasta ei olisi tullut niin mukava.

Miika

Niin että, semmonen matka. Voisi jopa sanoa että tykkäsin. Lennon jälkeinen fiilis oli että eihän 3 viikkoa vaan voi olla mennyt vielä. Justhan me tultiin ja justhan oli se ensimmäinen päivä keskuksella kun oltiin niin kujalla asioista ja siitä, mitä pitää tehdä. Nopeasti kyllä päästiin mukaan, kiitos siitä keskuksen työntekijöille.

Nyt kun miettii matkaa, niin päälimmäisenä on mielessä tottakai pakolaiset. Aivan käsittämätön kokemus, kun pääsee keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka vielä vähän aikaa sitten eli todella samallaista elämää kuin mekin ja joilta sitten on se koko elämä hetkessä pyyhitty alta pois. Itseäni kuitenkin lämmittää erityisesti se, kuinka moni näistä pakolaisista löysi Jeesuksen.

Kreikkakin oli kyllä maanakin kokemus. Ateenan katukuvasta paistoi tietynlainen anarkismi, eikä se ollut kaupunkina ehkä hehkeimmästä päästä. Ainakin osasyynä tähän on Kreikan kriisi. Kuitenkin Ateenan keskellä hohtava Akropolis oli vakuuttava näky, ja sen vieressä, Areopagilla tuli käveltyä samojen kivien päällä kun Paavalikin on kävellyt.

Lopuksi haluaisin kiittää meidän tiimiä. Kiitos että otitte minut interille kesken kaiken mukaan. Oltiin loppujen lopuksi aika toimiva porukka keskuksella ja myös sen ulkopuolella. Univelkaa kyllä tuli otettua luvattoman paljon, mutta se uhraus vähän niinkuin täytyi tehdä. Kiitos! Tästä reissusta ei olisi tullut mitään ilman teitä! Kiitos myös Jumalalle, joka oli tärkein pala meidän tiimiä.

Matias

Heipsans!
Päällimäine ajatus näin Suomeen kotiutuneena ja Kreikkaan ikävöivänä on kiitollisuus. Ja ehdottomasti Jumalan ihmeellisyys! Tuo reissu Ateenaan ja pakolaiskeskukselle opetti miulle niin paljon Jumalan todellisuudesta, suuruudesta ja oman itseni pienuudesta, että ajatusten käsittelyyn tulee kulumaan monta tovia. Meillä on Jumala, joka on oikeasti todellinen, itse rakkaus ja niin äärettömän armollinen.
Omalla kohalla keskuksella olo muokkasi myös aikas rajulla kädellä tulevaisuuden suunnitelmia. Siellä sain tuntea itseni hyödylliseksi, ja olevani omalla paikallani. Niin omalla paikalla että itse asiassa lähdemme sinne Elvin kanssa takaisin toukokuuksi! Jumala puhutteli minua myös paljon lähetystyöllä ja jos Jumala suo, voin löytää itseni joku päivä kentältä. En tiedä, sillä Jumalan suunnitelmia me ihmiset emme voi ennustaa tai tietää. Mutta sen tiedän että Hänen suunnitelmansa minulle (niin kuin meille kaikille) on täydellinen ja rakkaudessa tehty. Rukoilen ja toivon, että Jumala voisi johdattaa teitä kaikkia elämissänne ja että Hänen täydellinen ilonsa saisi täyttää teidät. Siunausta!

Jes 26:4 ”Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio”

<3 Essi

Heippahei aurinko 😱

Well hellou!

Viimestä viedään, huomenna pitäis sitte lähteä kohti räntäsateita ja loskaa, hyi! 😅 Ei voi uskoa, että kolme viikkoa on jo hurahtanut! Tää matka on ollut ihan älyttömän opettavainen ja avannu silmiä jotenki ihan uudella tavalla. Se, miten vähään oikeesti voi olla tyytäväinen ja minkälaisissa elämäntilanteissa voi olla aidosti onnellinen, on antanu ehkä kaikkein eniten pohdittavaa tällaselle kultalusikka suussa syntyneelle suomalaistyttöselle. Sulateltavaa riittänee aika pitkäksiki aikaa…

Keskukselle jouduttiin tosiaan sanomaan heipat jo perjantaina (ainakin hetkeksi…) mutta reissu ei päättyny vielä siihen. Eilen käytiin yhessä PK:n kanssa retkeilemässä ensin Korintissa Paavalin jalanjäljissä, sitten merenrantakaupunki Nafpliossa, jossa osa kiipesi 999 porrasta Palamidin linnakkeelle, ja lopuksi Epidauroksen teatteriin. Matkaoppaana meillä toimi merimieskirkolta mahtava Mari Hilonen, joka tiesi kyllä ihan hullun paljon asioita mitä tulee Kreikan kulttuuriin ja historiaan😎 Auringon paisteessa kelpasi kierrellä upeita nähtävyyksiä ja nauttia ihanista maisemista!

Apollonin temppeli Korintissa

 

Pätkä 2.Korinttilaiskirjeestä

 

Portaita ei ollu tosiaan ihan tuhatta mutta tuntu jaloissa kuitenkin ihan kiitettävästi 😀

 

Kannatti kiivetä kun ylhäällä ootti tällaset maisemat😎

Epidauroksen teatteri, jossa edelleen esitetään joka kesä antiikin ajan näytelmiä

 

Tänään oli toinen retkipäivä, kohteena Aeginan saari. Sää salli taas ja lähes kaikki sai vähintään punaisen nenän, kun piti ottaa vielä viimeiset rusketukset laivan kannella ennen Suomeen paluuta. Saarella oli taas ihan mahtavat maisemat ja ihania pikku puoteja, joista sai vielä kotiin viemisiä ostettua ja tietysti syötiin hyvää kreikkalaista ruokaa. Käytiin pyörähtämässä myös Perdikassa, söpössä pienessä kalastajakylässä.

Pakollinen jätskikuva…

 

Sittenpä ohjelmassa onkin oikeestaan enää pakkausta ja kämpän siivousta. Päällimmäisenä on tällä hetkellä kiitollinen olo näistä viikoista, kun saatiin olla mukana tekemässä merkittävää työtä aivan huippujen tyyppien kanssa, päästiin oikeesti kokemaan erilaisia kulttuureja, saatiin uusia ystäviä, saatiin hymyjä ja hymyillä, saatiin kiivetä vuorille, nähdä auringolasku, saatiin kasvaa ja ennenkaikkea saatiin auttaa. Ja ketään ei edes varastettu, vaikka siitä on kaikki varotellut, kun se on niin inhottavan yleistä! On tietysti myös haikea fiilis, kun tätä niin kauan odotettiin ja valmisteltiin ja on ollut ihan mahtavaa ja nyt se sitten on ohi. Jää kova ikävä ja huoli etenkin niistä lapsista, kun niitten kanssa tuli eniten aikaa vietettyä. Mutta onneks saa luottaa kaiken Herran haltuun, Jumala pitää huolen eikä ikinä lakkaa etsimästä omiaan.
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Jer.29:11
Tän raamatunkohdan myötä pyydän vielä esirukousta kaikkien niitten pakolaisten puolesta, joilla ei oo mitään tietoa tulevasta, jotka ehkä etsii Jeesusta tai ei vielä oo edes kuullut hänestä. Että he sais epätietosuuden ja epätoivonki keskellä rauhan ja toivon🙏🏼

<3 Elvi

Viimeinen keskus päivä

Moikkamoi!

Eilen perjantaina se päivä koitti viimein, viimeinen päivä keskuksella. Kohta pääsee kotia kohti. Vai kuinka? Osa minusta haluaisi mennä takaisin Suomeen, kun taas toinen haluaisi jäädä tänne Kreikkaan auttamaan pakolaisia, maksoi mitä maksoi. Kreikassa olen, ja ehkä muutkin, kokenut kaiken näköistä. Eniten olen kiitollinen uusista ystävistä, joihin olen saanut tutustua.

SRO:n nuorten raamattulinjan peruskurssi pääsi myös päivän temmellyksiin keskuksella perjantain teetupapäivällä. Päivässä riitti menoa ja meininkiä. Päivän ohjelmaan kuului myös meidän interiläisten pantomiimi esitys, jota seurasi keskuksen melkeimpä kaikki silmäparit keskittyneesti.

Sanni ja Fiia jakamassa jugurttia lapsille, tietenkin pirteänä ja täynnä tarmoa.

 

Pantomiimi esityksen jälkeisiä fiilinkejä.

 

Joonakin oli päässyt keskustelemaan pakolaisten kanssa.

 

Päivän päätti iranilainen ruoka Perse poliksessa. Ruokaa oli paljon, mutta se oli hyvää.

Kiitos Jumalalle tästä reissusta, saa nähdä tulenko takaisin joskus.

1. Johannes 2:1‭-2

Lapseni! Kirjoitan tämän teille, ettette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman.

Rukoillaan, että myös nämä ihmiset saisivat tietää totuuden ja vapautuisivat raskaasta synnin tuottamasta ikeestä.

Miika

Uusi vuosi maaliskuussa

”Kaiken Hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.” (Saarn.3:11)

Heipsans viimosta kertaa miun puolesta!

Viimenen (apua) viikko on nyt lähtenyt pyörimään ja kaikenlaisia ajatuksia vellonut mielessä. Ihan tosi hämmentävää, kuinka nopeesti aika täällä on mennyt. Vastahan sitä meni ekaa kertaa keskukselle ja näki niitä lapsia ensimmäistä kertaa. Jotenkin tosi jännä miten rakkaita niistä lapsista ja aikuisistakin on tullut. Jumala toimii kyl niin ihmeellisellä tavalla!

Viikko alko täällä sillä, että Pk saapui Ateenaan. Käytiin yhdessä syömässä ja sen jälkeen kiivettiin Lykavittokselle. Taino oikestaan ensin kiivettiin kukkulalle x jolle ajauduttiin vahingossa, mutta löyettiin me nähtävyydenki luo loppujen lopuks.

”väärältä” kukkulalta oli aivan huikeat maisemat joka suuntaan!

sinne reittikin oli hieman extreme

Tiistaina mentiin interin kanssa keskukselle (paitsi Matias joka oli kippeenä) ruokapäivään ja pk matkaili omia menojaan. Tänään oltiin Elvin kanssa naistenpäivässä keskuksella.

Persian kielisissä maissa vietetään tällä viikolla uutta vuotta, joten molemmat keskuspäivät ovat pyörineet paljon sen teeman ympärillä. Paljon on puhuttu siitä kuinka uusi vuosi voi tuoda uuden ”alun” mutta vain Jeesukselta saa uuden elämän.

Heidän uudenvuoden viettoonsa kuuluu tällainen pöytä, joka sisältää mm. elävän kultakalan, kolikoita sekä taateleita

 

jaoimme tänään keskuksella lahjoja uuden vuoden kunniaksi 🙂

Aika keskuksella on ollut huippua ja opettavaista ja en osaa sanoiksi pukea kuinka paljon Jumala on opettanut näitten parin viikon aikana. Ennen reissuun lähtöä kuvittelin että Jumala järisyttäis jotenkin eri tavalla, tekis miulle pyhemmän olon muiden auttamisen ansiosta, tai jotakin. Mutta sen sijaan on vaan huomannut kuinka paljon virheitä itsessä on ja vaikka kuinka on tajunnut asioita mistä pitäisi olla kiitollinen, ei niistä osaa kiittää. Mutta kaikki tämä on jotenkin nostanut sitä totuutta ylöspäin että niin; eihän me mihinkään pystytä ilman Jumalaa. Ja ei meistä itessämme mihinkään ookkaan, vaikka kuinka yritettäis. Se on se Jumalan armo, joka meidät tulee pelastamaan, joka meitä johdattaa ja joka tuo ihmisiä uskoon. Ei meidän ihmisten teot tai yritykset.

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, se on Jumalan lahja.” (Ef.2:8)

Muuta en oikeen osaa nyt paperille kirjottaa, mutta rukoukseksi haluaisin jättää noiden keskuksella käyvien lapsien tulevaisuuden. Että he sais turvallisen ympäristön jossa elää ja jota kutsua kodiksi, mahdollisuuden elää onnellisena ja ennenkaikkea että he tulisivat tuntemaan Kristuksen.

 

<3 Essi

Levosta käsin

Moikkamoi!

Tilulilulii ja töttöröö, Kreikassa ollaan vieläkin. Kaksi sairaan siistii (silleen, et ässä suhisee, silleen tosi kivasti) viikkoa takana ja viikko vielä edessä päin.

Tässä on ollut jälleen viikonloppu täytetty kahdella hieman vapaammalla päivällä. Lauantaina aamulla saimme ansaitusti nukkua ja levätä rauhassa ilman stressiä. Tytöt taas hoppuilivat ja lähtivät polttelemaan itseään auringon lämpöön ja tietenkin ostamaan vaatteita. Iltapäivällä lähdimme suunnistamaan Kylväjän lähettiperheen Masihien luokse Ateenan reunaan. Matka oli hyvin pitkä, ja itse mietinkin, ”miksi lähdin näin kauas parin hassun tunnin vierailun takia, takaisinkin pitäisi päästä”. Kun viimein pääsimme perille, oli vastaan otto mukava, mutta lämmin. Pienien tervehdyksien jälkeen meidät kutsuttiin ruokapöytään. Mitä voisi sanoa pakistanilaisesta ruuasta, kaikki matkan huolet ja pelot taskuvarkaista ja pitkästyttävistä odottamis sesongeista unohtui tyystin. Jos luokittelisin ruokia maun mukaan TOP 10 listalle, Bellan (Faisalin vaimo) tekemä ruoka on varmasti omalla TOP 10 listalla viiden, ehkä jopa kolmen parhaan joukossa. Ruuan jälkeen pelailtiin kivaa peliä ja juotiin kuppi kuumaa ennen takaisin lähtöä.

Masihien luona ruokapöydässä.

Tänään sunnuntaina aamulla lähdimme vierailulle ortodoksi kirkkoon. Saavuimme kirkkoon ja ainakin itseäni ihmetytti väenpaljous. Vaikka en ymmärtänyt papin puheista muuta kuin Jeesus Kristus, tunnelma oli hyvin mukava ja rauhallinen. Kirkon jälkeen suuntasimme nokkamme kohti ruokaa. Syötyämme tytöt halusivat lähteä omille teilleen merenrantaan, kun taas loput (Matias, Outi ja minä) lähdimme tutkimaan Kreikan historiaa museon avulla. Museon jälkeen lähdimme kämpille päin lepäilemään vielä lisää ennen viimeistä viikon alkua.

Väenpaljoutta orttodoksisessa kirkossa.

Museossa oleva taulu, joka kuvaa Abrahamia ateroimassa kolmen mystisen miehen kanssa.

Museon päätteeksi joimme yhdessä kahvit ja mehut.

Kuten olen jo kertonut, että meillä alkaa viimeinen viikko. Se tarkoittaa myös sitä, että Kreikkaan on saapumassa huomenna PK interin (eli meidän) seuraksemme suurinosa peruskurssilinjasta Kauniaisista. Toivottavasti viimeisestä viikosta tulee sitäkin parempi, toki ainahan voi toivoa.

Loppuun haluaisin laittaa Raamatun jakeen, mutta mitään kovinkaan järkevää ei löydy. Joten laitan jotakin vaan.

Psalmit 124:6‭-‬8

Kiitetty olkoon Herra , joka ei antanut meitä heidän hampaittensa raadeltaviksi. Meidän sielumme pääsi pakoon kuin lintu pyydystäjien ansasta. Ansa särkyi, ja me pääsimme pakoon. Meidän apumme on Herran nimessä, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan.

Miika

Lasten kaltainen on Jumalan valtakunta

Heipsaans!

Paljon ei ole kerennyt muuttua tuosta kun Matias kirjotteli eilen, mutta tänään oli niin ajatuksia herättävä päivä että eiköhän jotakin paperille ilmesty :p

Kreikka on siis edelleen Kreikka ja keskuksella päästiin työskentelemään taas lasten kanssa niin kuin aikaisempinakin päivinä 🙂 Poikkeuksena esitimme myös pantomiimiesityksen elämän tarkoituksesta, ja sen löytymisestä vain Jeesuksesta Kristuksesta.

Tänään keskuksella oli vuorossa teetupapäivä, jolloin siis keskus on avoin kaikille halukkaille (josta johtuen ihmisiä tulee ja menee ja välillä tilat on tungokseen saakka täynnä).

Jumala siunasi tänään runsaalla määrällä ihania, kikattavia lapsia. Vaikka lastenhuone oli välillä täynnä melua ja vilskettä, kukaan ei loukkaantunut ja Jumalan läsnäolon pystyi lähes käsin tuntemaan.

Pojat olivat aivan täysillä pelissä mukana, ja karjaisujen ansiosta voittaja ei jäänyt keltään epäselväksi!

Keskuksella vietetyistä päivistä ehdottomasti eniten on oppinut siellä käyvistä lapsista. Päällepäin lähes kaikki lapset ovat niinkuin muutkin lapset, kenen kanssa on päässyt olemaan tekemisissä; nauravaisia, kujeilevia ja rakkauden kaipuisia. Näissä lapsissa on kuitenkin jotain todella erilaista. Tänäänkin eräs noin 10-vuotias tyttö kertoi Elville, kuinka hän oli tullut Kreikkaan kumiveneillä Hän kertoo myös kuinka he olivat nähneet toisten veneitten kaatuvan ja monien hukkuvan. Tämän tytön äiti oli eri maassa ja hänen tulevaisuutensa oli todella epävarma. Toinen pieni tyttö tuli aamulla juosten kertomaan, että häntä oli kohdeltu todella huonosti. Myöhemmin hän leikki innoissaan huoneessa ja lopulta nukahti Elvin syliin.

Se kuinka nämä lapset ovat kokeneet niin syvää surua, tuskaa ja menetystä. Nähneet niin paljon pahaa ja saattavat elää pelossa edelleen joka hetki. Silti nämä samat lapset nauravat ja halaavat ja antavat poskisuukkoja. Siinä on jotakin niin pysäyttävää ja silmiä avaavaa. Välillä tuntuu että, vaikka minä varta vasten tulin tänne kertomaan muille Jeesuksen rakkaudesta, he opettavat sitä enemmän minulle. Tänäänkin pieni tyttö teki minulle monta korua ihan vain että tulisin iloiseksi. Toinen teki minulle piirustuksen jossa luki ”I love u Essi”. En osaa pukea sanoiksi kuinka suuren paikan nämä lapset ovat omassa sydämessä ottaneet. Jumala on todellakin opettanut nöyryyttä heidän kauttaan ja olen tajunnut sen, kuinka oikeasti kaikki hyvä tässä elämässä on Jumalan armoa ja lahjoja Häneltä. Mitään niistä en ole ansainnut itse enkä omista niistä yhtäkään. Hävettää ihan kuinka itsestäänselvyytenä monia asioita pitää. Näiden ajatusten myötä olen samaistunut todella paljon Miriamin biisin sanoihin:  ”Jos mieleni on kukkuroillaan minua ja silmää miellyttää vain oma peilikuva, kuinka silloin voisin olla todistajana sille että suurin kaikista on Jumala? ~ Pidä mut nöyränä, että sisälläni kasvaa voisit ja minä vähetä. Pidä mut köyhänä, että Sulta kaiken ottaa voisin ja suojassasi levätä.”

Ja kuinka toivon ja rukoilen että ne heistä, jotka eivät ole vielä Jeesusta oppineet tuntemaan, saisivat sen lahjan saada. Koska he todellakin ansaitsisivat sen, kaikista maailman ihmisistä. Ja sata kertaa ennemmin kuin minä, joka olen saanut siunauksia/ hyviä asioita enemmän elämässäni kuin osaan edes laskea.

Rukoukseksi haluankin jättää nuo kaikki lapset joita keskuksella tänään oli.

<3 Essi

 

 

Koira, pyykkiä ja soppakulho

Heissan alla!

Parin päivän sisään on ollut taas paljon menoa ja meininkiä. Eilen keskuksella oli naistenpäivä ja meillä äijillä oli luvassa vierailu toisella keskuksella. Paikalle löydettiin, ja vielä ajoissa. Sisällä odotti pieni, mutta lämminhenkinen tila. Istahdettiin siinä Miikan kanssa pöydän ääreen, jossa oli juuri alkamassa raamattupiiri pakolaisten kielellä. Raamattupiirin jälkeen tapasimme kylväjän lähetti Faisalin ja myös Hannan, joka on juuri tullut tänne kreikan lähetyskentälle. Vierailu oli todella hyvä kokemus ja oli todella iso ilo nähdä, kuinka paljon pakolaisia raamattupiirissä oli.

matkamme jatkui siitä monastirakin aukiolle, josta lähdimme koko porukalla kylään yhdelle Helping Hands -keskuksen työntekijälle, Ruthille. Siellä meitä vastassa odotti Ruthin lisäksi myös yksi maailman söpöimmistä koirista. Heti kun pääsimme pahimmasta koirakuumeesta yli ja pystyimme taas keskittymään muuhun maailmaan, istuimme pöydän ääreen. Oli tosi mielenkiintoista kuulla Ruthin todella vaiherikas elämäntarinansa ja meillä oli muutenkin todella hyviä keskusteluja. Ruth on kotoisin Yhdysvalloista ja tilasimme läheltä oikeen hervottoman kokoiset American style hampurilaiset. Sen jälkeen oli kyllä sellainen fiilis, että loppureissussa ei tarvitse sitten syödä enää mitään. Sitten siinä vielä juotiin kahvia ja temmellettiin koiran kanssa. Vähän ajan päästä päästettiin emäntä ja koira nukkumaan lähdettiin metrolla kämppiä kohti ja nukkumaan!

Tänään vaihdettiin naisväen kanssa osia. He menivät sinne Crossroads keskukselle, jossa minä ja Miika eilen oltiin, ja me puolestaan mentiin Helping Handsin miestenpäivään. Miestenpäivillä Miika pääsi pesemään pyykkiä ja minä autoin keittiössä. päivä kului pakolaisiin tutustuen ja lautapelejä pelaillen. päivän päätteeksi pidettiin rukouspiiri. työntekijöillä on ollut aina loppupiirissä tapana kysyä ”miten näitte Jumalan työskentelevän tänään?”. Tällaiselle suomalaiselle kaverille kysymys kuulostaa aluksi ehkä vähän pelottavalta. Heti rupeaa miettimään että ”Näinkö mä nyt Jumalaa erityisesti missään tänään ja vitsit ku mul ei nyt oo mittään hyvää juttuu.” Mutta totuushan on se, että meidän kaikkivaltias Jumala näkyy kaikkialla ja kaikessa. Ihan siinä kun viedään soppakulho pöytään tai siinä kun pelataan pakolaisten kanssa tammea. Minusta tuo kysymys on lopuksi aivan loistava, sillä se pistää miettimään että ei me olla niitä, jotka täällä tekee sitä työtä, vaan se on Jumala. Se jos mikä lohduttaa, sillä onneksi Jumalan pelastussuunnitelma ei ole meidän tekemisestä kiinni, vaan me saadaan toimia välikäsinä. Lähetyskäskyn lopussa sanotaan ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” Mat.28:20

Matias

Ruokapäivä

Hellou again!

Tänään olikin sitten eka ruokapäivä eli menimme keskukselle heti aamusta ja autoimme valmistamaan ruokaa. Sitä saatiin tehdä ihan reilusti, kun paikalle oli tulossa noin 150 pakolaista. Ruokapöydässä syntyi taas hyviä keskusteluja 🙂 Syömisten jälkeen oli mahdollisuus lähteä ennen raamattuopetuksen alkamista, mutta useampi kymmentä ihmistä jäi kuitenkin kuuntelemaan Jumalan sanaa.

Salaatti valmistuu… 😀

Järjestimme lapsille raamattuopetuksen aikana pyhäkoulun, jossa kerroimme lattiakuvien avulla Jeesuksen pelastustyöstä ja askartelimme sydämiä. Sydämiin piirrettiin itselle tärkeitä asioita ja oli tosi puhuttelevaa, kun yksi tyttö piirsi omaan työhönsä verta vuotavan ristin. Se tuli jotenkin ihan yllättäen. Itse usein muistaa vain sen ”kaunistellun” version Jeesuksen ristintyöstä ja helposti unohtaa sen, miten Jumala todella alensi itsensä meidän vuoksi, kärsi ja häpäisi itsensä pahimmalla mahdollisella tavalla, jotta me saisimme elämän. Jäimme vain tätä myöhemmin yhdessä miettimään, miten noin pientä tyttöä kosketti noin radikaali näkökulma ja että hän halusi piirtää juuri tämän kuvan itselle kaikkein rakkaimmaksi asiaksi.

 

Ehdittiin myös vähän lajitella lahjoitettuja vaatteita

”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” 1.Joh.4:10

<3 Elvi

”Montako askelta on tänää menny?”

Tiu tau tulkku ja Hej på dig!

Jos yhdellä sanalla voisi näitä paria viimeistä päivää kuvailla, niin se on rakkolaastari. Niin paljon ollaan kävelty ympäri Ateenaa, että pakollahan sitä jo kantapäissä alkaa tuntua. Me ollaan siis saatu viettää la-ma vähän vapaammissa merkeissä, eikä niitä olla todellakaan jätetty käyttämättä. Lauantaina kaikki saivat kulkea vähän omia reittejä, tytöt taisivat kiivetä filipap… pop? filipappospoppokselle ja me muut vietettiin vapaapäivää omissa jutuissamme. Illalla päästiin katsomaan uunituore pakolaisuudesta Kreikassa ja kristillisistä auttamisjärjestöistä kertova dokumentti. Se oli todella silmiä avaava ja siinä oli upeita tarinoita Jumalan suuruudesta ja siitä, kuinka moni pakolainen on kääntynyt kristityksi. Jotkut pakolaiset kertoi myös nähneensä Jeesuksen näyssä, vaikka eivät koskaan ennen olleet edes kuulleet hänestä.

Sunnuntaina käytiin kirkossa, jonka jälkeen suuntasimme Akropolikseen. Historialliset, monta tuhatta vuotta vanhat pylväät ja itse Parthenon herättävät kyllä kunnioitusta. Täällä epäjumalien temppelien keskellä monet kristityt, kuten Paavali, ovat julistaneet evankeliumia kreikkalaisille. Paavali sanoi esimerkiksi näin: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.” Apt 17.24-25. Fun fact tähän väliin, Sana kantoi hedelmää Ateenassakin ja sen myötä esimerkiksi Parthenon muutettiin kirkoksi 500-luvulla, ja se asetelma säilyi ihan myöhäiskeskiajalle asti. Minusta tuo raamatunkohta kuvastaa tätäkin erityisen hyvin. Jumala otti kaikki kreikkalaisten epäjumalien temppelit Ateenassa ja teki niistä paikkoja, joissa kristityt saisivat palvella ja ylistää hänen pyhää nimeään. Me ihasteltiin kaunista Ateenaa sieltä korkealta, ja pidettiin pienimuotoinen raamis Parthenonin juuressa. Sen jälkeen seikkailu jatkui shoppailemaan Ateenan kaduille. kana-gyrosit naamaan ja sen jälkeen porukan parempi puolisko alkoi etsimään mekkoja. Me jätkät oltiin mukana pitkälti vain keräilemässä rakkoja kantapäihin. Loppujen lopuksi Päivä oli kuitenkin todella mukava!Tänään aamulla lähdimme kävelemään Lykabettoksen kukkulalle, jonka huipulla on pieni pyhän Yrjön kirkko. huipulle päästyämme kaikki olivat ihan hengästyneitä ja hiestä märkiä. Kiipeäminen viileämpänäkin päivänä olisi jo tuntunut, mutta siinä auringonpaisteessa se tuntui aika paljon enemmän. Kaikki kuitenkin oli sen arvoista, sillä huipulla oleva kirkko oli erittäin kaunis ja parempia maisemia saa kyllä hakea. On se käsittämättömän upea, tämä Luojan luoma maailma. Pienet pelleilyt ylhäällä vielä ja sen jälkeen suuntasimme Monastirakin aukiolle. Siellä meitä vastassa oli lähettiperhe Skyttä. He kertoivat meille heidän työstä ja elämästä Ateenassa. Oli todella mielenkiintoista kuulla heidän tarinaansa ja sitä, miten Jumala on johdattanut heidät Kreikkaan.

Lopuksi toivoisin, että rukoilisitte pakolaistyön puolesta ja niiden lähettien, jotka tätä tärkeää työtä tekevät.

 

Matias

 

Yhdessä keskuksella

Moikkamoi!

Tänään kaikki me neljä interiläistä ja Outi menimme ensimmäistä kertaa yhdessä keskukselle. Teetupapäivälle oli arvioitu tulijoita 200, joten töitä oli tiedossa. Alkuun rukoiltiin, josta saikin hieman rauhaa ja varmuutta päivän tuleviin koitoksiin.

Päivän mittaan pääsin keskustelemaan pakolaisten kanssa niitä näitä ja yhden kanssa jopa Jumalasta.

 

Matias pelasi shakkia miesten kanssa sekä leikki poikien kanssa.

 

Tytöt askartelivat lasten kanssa ristejä ja liskoja.

 

Rankan päivän jälkeen kävimme ihastelemassa leivonnaisia. Loppuen lopulta kävikin niin, että sorruimme ostamaan yhden Oreo kakun jälkiruuaksi.

Kiitos Kolmiyhteiselle Jumalallemme tästä päivästä. Kiitos kaikista vaikeuksista tältä päivältä, jotta oppisimme turvautumaan sinuun Jumala enemmän. Kiitos onnistumisista, jotta voisimme ylistää sinua ja kiittää niistä. Auta meitä muistamaan, että sinulta me saamme avun ja pelastuksen.

Miika