Heikkona voimakas

”Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.” 2. Kor. 12:9

Kiipesimme maanantaina yhdessä PK:n kanssa Lykabettos -vuorelle. Mitkä maisemat!

Maailman parasta jäätelöä.

PK:n kanssa syömässä kreikkalaista ruokaa: salaattia ja pita-gyroksia.

Pilvinen Ateena yläilmoista.

Plaka yläilmoista. Kuva otettu Areiopagilta – siis Paavalin jalanjälissä! (Ap.t. 17)

Tiistaina pääsimme yhdessä PK:n kanssa tutustumaan Kreikan kulttuuriin. Kuvassa maailman kuuluisimman akropoliksen Parthenon temppelin rauniot. Ihmeellistä miten monta sataa vuotta sitten on osattu rakentaa jotakin tuollaista…

Tiistain kulttuurikierrokselta.

Saippuakuplia vanhan Plakan kaduilla.

PK (SRO:n Nuorten Raamattulinja) saapui täksi viikoksi opintomatkalle Ateenaan. Olemme tehneet paljon yhdessä: maanantaina kapusimme ihastelemaan Ateenaa vuoren huipulta, tiistaina tutustuimme Kreikan historiaan ja keskiviikkona pakolaiskeskuksen töiden jälkeen suuntasimme yhdessä kaupungin keskustaan ostoksille. Oli ihanaa päästä tutustumaan Ateenan ”kulttuurikohteisiin” paremmin: saimme kulkea Paavalin jalanjäljissä Areiopagilla, ihastelimme Ateenan Akropoliksen arkkitehtuuria ja kiertelimme vanhassa kaupungissa.

Keskiviikkona pääsimme taas työn pariin. Joimme monet kupit teetä ja söimme pizzaa lasten kanssa.

Yhteinen askarteluhetki.

Tavattoman hyvää appelsiinimehua! Vie kielen mennessään.

Hyvää ruokaa on syöty paljon. Kuvassa sienirisottoa ja tabbouleh salaattia.

Monanstirakin aukio iltahämärässä.

Kevättä ilmassa – täällä kukkii jo!

”Näkyikö Jumala täällä tänään?” kysytään jokaisen työpäivämme jälkeen loppupiirissä. Pakolaiskeskuksen työ on välillä kovin raskasta: oma tekeminen saattaa tuntua mitättömältä ja työn tulosta ei tohdi nähdä. Pakolaisten vaikeudet ja heidän raskaat kokemuksensa saavat mielen murheelliseksi. On vaikea havaita maailman tuskan ja taakan keskellä Jumalan työtä, jota kuitenkin tapahtuu. Jokaisen loppupiirin aikana kuitenkin todetaan, että Jumala teki todella työtänsä ja välitti rakkauttaan: lapset nauroivat ja leikkivät, aikuiset pystyivät avaamaan sydäntään, Raamatunkohta tai rukous kosketti, joku hymyili minulle. Jumala on läsnä arjessamme ja ilmentää itseään mitä ihmeellisimpien asioiden kautta. Hänen läsnäolonsa ei aina tarkoita yliluonnollista järkeä järisyttävää tunnetta tai tapahtumaa, vaan kerran ihmiseksi maan päälle tullut Jumala loistaa valoaan jo vaikka hymyistämme. Vapaaehtoistyön tekeminen on jatkuvaa kamppailua oman yrittämisen ja armoon luottamisen välillä: kun luotan itseeni, en voi nähdä Jumalan työtä. Ja kun näen itseni epäonnistuneena ja heikkona, juuri silloin Jumala tekee työtä minussa ja minun kauttani.

 

Jospa kauneinta on keskeneräisyys
Jospa kirkkainta on aamun hämäryys
Vaikka yrittäisin sormet verillä
puolivalmiiksi jään

Sillä tarvitseeko terve auttajaa
Eihän täydellinen kaipaa Jumalaa
Ehkä valmis olen vasta perillä
kun Vapahtajani nään

                    Exit – Keskeneräinen

 

<3 Johis

Pieniä hymyjä ja naurahduksia

”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Joh. 13:34-35

Suvi ja hänen uusi paras kaverinsa.

 

Pääsimme lasten kanssa leikkimään ja riehumaan puistoon. Keinuminen ja kuurupiilo olivat lasten suosikkileikkejä.

Keskuksella vietämme paljon aikaa lasten kanssa. Heidän kanssaan olemme saaneet värittää värityskuvia, juosta käytävää pitkin kilpaa ja leikkiä autoilla. Kuinka ihania kohtaamisia!

Monastiraki ja taustalla näkyvä Akropolis.

 

Nämä päivät, jotka olemme saaneet viettää täällä Ateenassa ovat olleet hyvin antoisia ja ajatuksia herättäviä. Emme voi muuta kuin kiittää näistä kaikista hetkistä ja kokemuksista, jotka olemme yhdessä jakaneet. Enää vain viikko jäljellä tästä reissusta ja työpäiviä on jäljellä kaksi. Olo alkaa olla haikea.

Ihmiset joita kohtaamme ovat kokeneet paljon sellaisia asioita, joista me emme ymmärrä mitään. Ne traumat ja pelot näkyvät etenkin lasten kasvoilla; osa heistä on totisia, eivät hymyile ja naura, niin kuin tavallinen leikki-ikäinen lapsi. Eräs tapaamamme pieni tyttö on juuri tällainen totinen ja vakavanoloinen lapsi. Hän on ollut erityisesti sydämelläni ja olen pohtinut paljon sitä, mikä saa hänet käyttäytymään niin. Yhtenä aamuna keskukselle kävellessämme rukoilin, että voisimme nähdä tällaisten lasten kasvoilla iloa ja osaisimme rakastaa heitä oikealla tavalla. Juuri samaisena päivänä tämä edeltä mainittu tyttö hymyili ja nauroi ensimmäistä kertaa minun nähdessäni! Aivan upeaa huomata aina uudestaan ja uudestaan, kuinka Jumala oikeasti kuulee rukoukset ja välittää jopa tällaisesta pienestä pakolaistytöstä.

Rukous ja luottamus Jumalaan on yksiä suurimpia lahjoja, joita olemme saaneet. Rukouksen avulla voimme tuoda Jumalan eteen asioita, jotka ovat sydämellämme ja samalla rakentaa suhdetta Jumalaan. Ja mitä olisi elämä ilman luottamusta Jumalaan? Vailla perustusta. Kun turvaamme elämämme Jumalaan, on perustuksemme oikealla pohjalla eikä meillä ole mitään pelättävää.

<3: Elina

 

Hupia ja töitä

Moikka ystävät!

”Mutta minä saan riemuita Herrasta, iloita Hänen avustaan. Minä tunnen sydänjuuriani myöten: ei ole ketään sinun kaltaistasi Herra! Köyhän ja avuttoman sinä vapautat sortajan vallasta, heikon sinä pelastat väkevän kädestä.”

Ps. 35:9-10

Maanantaina nousimme Parnitha-vuorelle katselemaan maisemia. Rivakan tuulen takia emme kuitenkaan viipyneet huipulla kauaa.

Näkymä hissistä oli huima.

 

 

 

Tiistaina leikimme lasten kanssa, kuten aiempinakin päivinä keskuksella. On ilahduttavaa nähdä, kuinka lapset leikkivät innoissaan ja pyytävät syliin ja reppuselkään. Vaikka olisi itse jo väsynyt, on vaikea kieltäytyä ottamasta reppuselkään niin valloittavalla hymyllä puettua lasta.

 

Puiset kakkupalat aseteltiin uudeleen kerta toisensa jälkeen taas yhdeksi kakuksi. Aina ei ollut kuitenkaan aivan selvää, kuinka päin palat kakkuun sopivat.

 

Vanhemmat lapset kokosivat innolla palapeliä, johon kaikki saivat liittää omat palasensa.

 

Aamulla väsyneenä ja toisinaan jopa ärtyneenä ei aavistakaan, kuinka nuo riemuiten leikkivät lapset antavatkaan iloa ja valoa päivään. On hienoa kuinka voimme niin monilla ja niin pienilläkin asioilla olla välittämässä Isän rakkautta, vaikka emme edes tunne heitä. Voimme olla läsnä ja käyttää juuri niitä taitoja ja ominaisuuksia, joita meillä on. Voimme kulkea hetken vierellä ja välittää palan Isän suunnattomasta armosta ja rakkaudesta evääksi matkalle.

 

Terv. Sanni