Viikonloppukuulumisia

Heipparallaa taas rakkaat ystävät!

Viikko on vierähtänyt hurjan nopeasti. Paljon olemme oppineet uutta ja pikkuhiljaa on alkanut hahmottumaan paremmin Ateena. Perjantaina keskuksella oli teetupapäivä, ja me napattiin hotellilta lähdettyämme gyros-pitaleivät mukaan eväslounaaksi ja juotiin herkulliset cappuccinot matkalla, namskis! Päivään kuului kaikenlaista: leikkimistä ja pelailua lasten kanssa, tutustumista paikalle tulleisiin aikuisiin sekä keskuksen työntekijöihin ja siivoilua aktiviteettien jälkeen. Lisäksi pidimme pantomiimiesityksen, joka kertoi elämän tarkoituksen löytämisestä. Masentunut ja melkein toivonsa menettänyt päähenkilö yrittää löytää merkitystään elämälleen shoppailun, urheilun ja mystiikan kautta, jotka tarjoavat helpotusta ja iloa hetkeksi kunnes mieli taas muuttuu alakuloiseksi. Uskovaisen ojennettuaan Raamatun hän pääsee kiinni elämään löydettyään totuuden. Osa pakolaisista seurasi esitystä tarkkaavaisesti, toivottavasti viestin sanoma puhutteli katsojia. 🙂 Niin kuin Jeesus Raamatussa sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Joh. 14:27  Vain Jumalasta voimme löytää todellisen rauhan ja merkityksen omaan elämäämme.

Pantomiimiesityksen jälkeen otettiin yhteiskuva suloisten pikkuihmisten kera. Rakkautta. <3

 

Kivaa yhdessäolemista. Lapsilla oli hauskaa muotoilla vahasta mm. sydämiä ja eläimiä.

 

Kukkien piirtelyä ja läsnäoloa.

Elina suloisen nappisilmäisen pikkutytön kanssa.

Herttaiset veljekset ihmettelivät shakkinappuloita Veeran ja Johannan kanssa.

Erityisen puhuttelevaa päivän aikana oli yhden turvapaikanhakijan todistus omasta elämästään, kun suomalainen ripariryhmä saapui paikalle. Hän joutui pakenemaan sotaa ja jättämään perheensä. Kaikkien vaikeuksien kautta hän kuitenkin on päässyt kouluun opiskelemaan haluamaansa alaa ja odottaa tällä hetkellä oleskelulupaa. Hänen nöyrä ja positiivinen asenteensa teki suuren vaikutuksen minuun. Vaikka hän on joutunut kokemaan raskaita asioita, silti hän katsoo tulevaisuuteen, luottaa Jumalaan ja yrittää tehdä parhaansa, että pääsee eteenpäin elämässä.

 

Suussasulavat jätskit menivät hyvin kaupaksi!

Ateenan merimieskirkon iltamessussa. Paikalla oli myös Loimaan ripariryhmä.

 

Siunausta juuri sinulle!

<3:lla Suvi

Hetken hengähdys

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” San. 3:5-6

 

Parin ensimmäisen rankan ja pitkän päivän jälkeen saimme tänään torstaina nauttia auringon paisteesta ja ihanasta vapaapäivästä Ateenan kaupungin tutustumisen merkeissä. Lähdimme aamupäivällä keskustaan katselemaan kaupungin menoa ja vilskettä: ihastelimme keskustan kauniita rakennuksia ja kävimme tutustumassa Kreikan historiaan paikallisessa museossa.

Tänään Benaki-museoon oli onneksemme vapaa pääsy ja saimme siellä nähdä mm. useita erilaisia historiallisia asuja.

Istahdimme välissä myös syömään paikallista ruokaa: kreikkalaista salaattia ja gyros pitaleipiä.

Vierailimme kreikkalaiskatolisessa kirkossa nimeltä Ekklisia Kimisi Theotokou Chrisospileotissis. ( Googletimme nimeä ainakin puoli tuntia 😀 )

Presidentillinen vartiokaarti.



Sanni ja paikallista katutaidetta

 

 

Aika täällä on saanut pohtimaan sitä, kuinka kiitollinen saa olla siitä kaikesta mitä Jumala on meille Suomessa antanut. Suomen kansalaiseksi syntyminen on tosiaankin lottovoitto – ja kuinka vähän osaamme siitä kiittää. Täällä ollessamme olemme saaneet kohdata ihmisiä joilla ei ole mitään ja silti nämä ihmiset osaavat kiittää siitä vähästä mitä he saavat. Kuinka erilainen elämä olisikaan ollut, jos olisin syntynyt toiseen kulttuuriin ja toiseen maahan. Mitä, jos minulla ei olisi vapautta uskoa? Entä mitä olisi elää jatkuvassa turvattomuuden tunteessa? Siinä on joka päivälle kiitoksen aihetta.

Paljon ajatuksia nousee ilmaan, kun täällä pakostikin pysähdymme pohtimaan elämän isoja ja pieniä asioita toisen kulttuurin sekä erilaisten ihmisten ja heidän näkökulmansa kautta. Viime vuosina on puhuttu paljon pakolaisista ja heidän tilanteestaan, mutta on aivan erilaista myös kohdata näitä ihmisiä,  saada tarinoihin kasvoja ja nimiä sekä yhteisiä hetkiä ja muistoja heidän kanssaan.

Toivon, että saamme jokainen kasvaa ja vahvistua tämän matkan aikana sekä löytää ja pohtia omaa paikkaamme tässä maailmassa. Kuinka suuri rikkaus onkaan saada olla täällä tällä porukalla kokemassa uusia asioita ja juurtua yhä enemmän kiinni ristin juureen!

<3: Elina

 

Uskon askeleita

ma 19.2.- ke 21.2.

”Jeesus sanoi: ’Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” – Joh.14:1

Auttavat kädet.

Maanantain matkustamiseen kuului vaihto toiseen koneeseen Frankfurtissa.

Paikalliseen katukuvaan kuuluu paljon autoja ja ahtaita yksisuuntaisia teitä.

Elina ja Veera puistossa. Täällä on ihan vihreää!

Terveisiä Ateenasta! Tänne kuuluu oikein hyvää. Ensimmäiset kolme päivää ovat sisältäneet paljon hulinaa ja vilskettä: uusia ihmisiä, paljon ajateltavaa ja ihmeteltävää, majapaikkaan totuttautumista, kulttuurin omaksumista sekä tietenkin pakolaiskeskukseen tutustumista. Valitettavasti osa meistä on sairastellutkin. Saavuimme maanantai-iltapäivällä majoitukseemme hurjan taksikyydin saattelemana: ensikosketus paikalliseen liikenteeseen tapahtui jo silloin ja ymmärsimme heti, että kyseessä on aivan erilainen maa kuin kotimaamme. Matkustamisesta väsyneenä menimme aikaisin nukkumaan, jotta olisimme mahdollisimman virkeitä kohdatessamme ensimmäisen työpäivämme.

Elina ja Suvi siivoamassa lastenhuonetta tiistaina. Tussien toimivuus piti testata: huonot roskiin ja hyvät talteen.

Johanna, Elina ja Suvi pakkaamassa pakolaisille tarkoitettua ruokaa.

Tiistai sisälsi paljon uuden oppimista: tutustuimme keskuksen työntekijöihin ja tapoihin. Saimme lämpimän ja rakkaudellisen vastaanoton, jossa koimme kristittyjen yhteyttä. Emme kuitenkaan kohdanneet pakolaisia vielä tiistain aikana sillä vesikatko esti keskuksen avaamisen. Pakolaiset noutivat pakkaamamme ruoan ulko-ovelta. Tiistai-iltana saimme kutsun suomalaisten lähettien, Siparien kotiin, jotka ovat työskennelleet jo muutaman vuoden pakolaiskeskuksessa. Siparien perheen yhteys ja heidän kokemuksensa auttamistyöstä vahvistivat omaa tehtäväämme: meidät kaikki on kutsuttu rakastamaan lähimmäisiämme ja loistamaan Ilosanomaa. Mikä onni, että tuota kutsumusta voi toteuttaa niin monella eri tavalla!

Keskiviikkoaamun torin antia. Täällä hedelmät ja kasvikset ovat hyviä ja halpoja!

Johanna käy kauppaa salaatista paikallisen vihannesmyyjän kanssa.

Ihanat lapset! Sannin reppuselkä oli kovin suosittu.

Keskiviikkona tytöt esittivät opetuksen alkuun draaman.

Sanni ja Elina lasten teepöydässä keskiviikkona.

Elina ja ihana pieni tyttö leikkimässä.

Sanni sai kunnian pidellä sylissään pientä ihmettä.

”Oletteko tulleet Suomesta asti tänne, jotta voisitte auttaa meitä?” kysyi 13-vuotias tyttö. Tämä puhutteleva kysymys oli osa yhtä kohtaamistamme keskiviikon työpäivän aikana. Kohtasimme paljon lapsia ja heidän äitejään ensimmäistä kertaa vasta keskiviikkona. Lasten avoimuus ja aitous tarttuivat, kun leikimme ja pelasimme yhdessä heidän kanssaan. Ajatukset pyörivät usein lasten onnellisuudessa: sotaa paenneet lapset ottivat elämästä kaiken irti leikkien ja välillä syliä hapuillen. Oma tehtäväni tuntui niin vaatimattomana niin merkitykselliseltä: ”Kunpa jokainen lapsi täällä ymmärtäisi olevansa ainutlaatuinen ja tärkeä ihme!” Pakolaisten elämäntarinat koskettivat ja omat murheet tuntuivat kovin pieniltä niiden rinnalla samalla, kun sydän rukoili hiljaa Pyhän Jumalan puoleen, jotta jokainen voisi oppia tuntemaan Hänen rakkautensa.

Ensimmäiset kolme päivää ovat olleet raskaita, mutta opettavaisia. Heti saavuttuamme maahan aloitimme työt. Siksi huominen vapaapäivä tuntuu kaikista erityisen ihanalta: saamme nyt todella koota ajatuksiamme tämän hetkisestä elämästämme sekä tutustua paikalliseen kulttuuriin. Sen jälkeen on taas energiaa mennä keskukselle perjantaina!

Keskiviikon ohjelmaan sisältyi paljon lasten viihdyttämistä. Toiset leikkivät piirileikkejä, toiset ovat reppuselässä ja pyöritettävinä. Lasten aito ilo tarttuu!

Keskiviikon työpäivän jälkeen menimme porukalla kahville. Maailman parasta cappuccinoa!

Kuinka paljon nämä kolme päivää ovatkaan sisältäneet! Kuinka paljon Jumala onkaan puhutellut ihmisten kautta! Kaiken uuden keskellä sydän on täynnä ihmeellistä rauhaa, jonka vain Taivaan Isä voi lahjoittaa. Saan turvatua armoa tarvitsevana naisena Jeesuksen ristintyöhön joka hetki riippumatta siitä, ansaitsenko tekojeni kautta sitä – sillä en ansaitse. Saan kulkea elämässäni eteenpäin rukoillen ja luottaen siihen, että minusta pidetään huolta. Saan iloita elämästä, kiittää muista ihmisistä ja lahjoista, joita meille kaikille on annettu. Ja kun minä en jaksa ja epäonnistun, katkeroidun ja astun väärälle tielle, minut vedetään takaisin turvalliseen syliin: saan huomata riittäväni sellaisena kuin olen. Tätä kaikkea ihmeellistä, käsittämätöntä haluaisin Jumalan välittävän minun kauttani ihmisille ja rukoilen, että Hän voisi käyttää minua täällä Kreikassa ja niin koti-Suomessakin. Toiveet ja mahdollisuudet ovat suuret, kun unelmoin siitä, mitä tulevat päivät vielä tulevatkaan sisältämään. ”Totuuden Henki, johda sinä meitä…”

<3: Johis

Lähetä joku muu!

”Älä sano: ’Minä olen nuori’, vaan mene, minne ikinä minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra.” Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: ”Katso, minä panen sanani sinun suuhusi.” -Jer. 1:7-9

Kuvassa vasemmalta oikealle neljä Interiläistä: Sanni, Elina, Johanna ja Suvi sekä oikeanpuolimmaisena ryhmän vetäjä Outi. Kuva otettu ryhmän matkaan siunaamisen yhteydessä.

Interin ensitapaaminen Sellossa. Kuvassa Elina, Outi, Veera, Sanni, Johanna, Suvi.

”Minä en ainakaan lähde. En osaa mitään!” osa meistä kommentoi viime syksynä, kun pohdimme linjan vaihtoa PK:lta PK Interille. Epätoivoiset ajatukset omasta osaamisesta ja kyvyistä valtasivat usein mielen – toisaalta Jumala puhutteli useaan kertaan kristityn tehtävästä rakastaa lähimmäistä ja viedä Ilosanomaa eteenpäin. Lopulta vakuutuimme siitä, että tuo tehtävä kuuluu myös meille. Hetken kuluttua huomasimme jo suunnittelevamme innoissamme matkaa ja lähtömme varmistui. Viimeiset kuukaudet ja etenkin viikot ovat olleet täynnä valmisteluja matkaa varten: olemme askarrelleet pyhäkoulutarvikkeita, harjoitelleet draamoja ja opetelleet kreikan kielen alkeita. Nyt odotamme sekä jännittynein että palavin mielin lähtöä Kreikkaan, joka onkin jo reilun viikon päästä!

 

Matkaan siunaaminen aamuehtoollisen yhteydessä.

Lähtö vapaaehtoistyöhön pakolaiskeskukseen tuntuu epätodelliselta. Henkinen valmistautuminen on alkanut jo useita kuukausia ennen: riitänkö minä, voinko auttaa millään tavalla? Olemme etsineet omia lahjojamme ja vahvuuksiamme sekä opetelleet luottamaan siihen, että Jumalalla on meille paikka Hänen suunnitelmassaan. On tärkeää ymmärtää, että Hänen silmissään olemme arvokkaita riippumatta siitä, miten muut ihmiset tai me itse asian koemme. Tänään saimme vastaanottaa siunauksen matkallemme aamuehtoollisen yhteydessä: ihana rauha ja levollisuus valtasi sydämemme. Nyt olemme valmiita lähtemään kohti Ateenaa!

 

<3: Elina, Suvi, Sanni, Johanna

 

Ps. Olet tervetullut seuraamaan matkaamme. Pyrimme päivittämään blogia tulevien viikkojen aikana niin usein kuin on mahdollista!