Kohta lähdetään!

Heipparallaa!

Viimeisiä suunnitteluhetkiä viedään ennen Ateenaan lähtöä. Jännitys on korkealla, eikä öitä ole enää montaa kunnes suuntaamme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Pieni stressinpoikanen, toisilla ihan täysikasvuinenkin, pulppuaa sisältämme matkatavaroiden miettimisten ja muun suunnittelun ohella.

Tänään saimme kokoontua matkaseurueemme kanssa alttarille siunattavaksi opintomatkallemme. Ihanaa ajatella ja luottaa siihen, että kyllä Herra pitää hulluistaan huolen myös koti-Suomen ulkopuolellakin.
Vaikka reissuun liittyy vielä monenlaisia ajatuksia, kysymyksiä ja odotuksia, saamme silti lähteä iloisin ja varmoin mielin 🙂

IMG_8621

IMG_8646

Matka lähestyy, jännitys tiivistyy

Heissan taas!
Nyt on hiihtolomat lusittu ja palattu takaisin Kauniaisten arkeen. Toivottavasti ihmiset ovat saaneet levättyä ja kerättyä paukkuja tulevaan opintomatkaan ja koko kevääseen. Kevät on monelle aika sekavaa aikaa työn ja opiskelupaikan hakuineen. Se näkyy myös vähän opintomatkamme suunnittelussa ylimääräisenä ressinä.

Nyt me taas mietitään täälä asuntolan keittiössä tulevan matkamme ohjelmaa. Hieman levotonta meininkiä tosin, ja ajatus harhailee vähän väliä sivuraiteille. On hankalaa suunnitella ohjelmaa kun ei ole vielä käytännössä käsitystä millaisessa paikassa työskentelemme, ja millaisten ihmisten kanssa. Ehkä asia konkretisoituu vasta paikan päällä.

Vähitellen matkajännitys alkaa nousta porukassamme, ja sehän kuuluu asiaan. Osalla kamat on jo kasassa, mutta toisten matkatavarat ovat vielä levällään pitkin maailmaa. Rokotuspiikitkin pitäisi olla suurinpiirtein tökitty. Tällä porukalla on hyvä lähteä reissuun. Uskon että meille tulee vielä lystiä 🙂 Jumalan johdatuksessa on turvallista matkata.

Terveisin Piippolan Vaari (Nimi muutettu 😀 )

Uusi PK-inter – uudet kujeet

Lähtö on jo lähellä. Enää on 20 päivää koneen nousuun ja jännitys tuntuu jo sormenpäissä. PK-inter porukkaan 2015 kuuluu 8 opiskelijaa. Me ollaan hyvä tiimi ja on ihan parasta lähteä tällä porukalla tällaiselle matkalle.

Tosi kiva, kun kohta päästään lähtemään! Matkaa onkin jo suunniteltu pitkään ja koko ajan asiat alkaa konkretisoitua enemmän. Onneksemme olemme saaneet tulostakin aikaan jo ennen matkaa. Odotukset tätä reissua kohtaan ovat korkealla, mutta uskomme toiveidemme jopa ylittyvän matkan suhteen. Kaikesta ennakko järjestelyistä ja tsemppauksista huolimatta meitä jännittää ja pyydämmekin että muistaisitte meidän PK-interiä rukouksin.

Terveisin:

Maijan taiteilema ryhmäpotretti. :)

Maijan taiteilema ryhmäpotretti. 🙂